Koti Espoo Lemmikkitaivaasta laatua pienille ystäville

Lemmikkitaivaasta laatua pienille ystäville

53
Eläinkauppa Lemmikkitaivas Espoo
Lemmikkitaivas on kahden naisen yksityinen yritys. Pikkulaivan myymälässä tapaa tavallisesti Sanni Hartokarin (vas.). Viherlaaksossa palvellaan asiakkaita Joana Turpeisen johdolla.

Lemmikkitaivas on perinteinen eläinkauppa, josta saa monipuolista asiantuntevaa palvelua. Kaikessa panostetaan laatuun ja asiakkaiden suuresti arvostamat hyvät neuvot tulevat kaupan päälliseksi.

Lemmikkitaivaalla on kaksi myymälää, toinen Viherlaaksossa, toinen Espoonlahden kauppakeskus Pikkulaivassa. Laadukkaasta valikoimasta löytyy jokaiselle jotakin.

Ruokia, tarvikkeita, herkkuja ja leluja on kummassakin myymälässä koirille, kissoille, jyrsijöille ja kaneille. Viherlaaksossa on myös pieni valikoima akvaariotuotteita sekä ruokaeläinhyönteisiä matelijoille. Pikkulaivan valikoimaan kuuluvat edellisten lisäksi myös akvaariokalat ja -kasvit. Liikkeistä voi lisäksi hankkia oman eläinystävän.

Viherlaakson pieneläinhoitolassa pidetään hyvää huolta kaneista ja jyrsijöistä esimerkiksi omistajan loman aikana.

Lemmikkitaivas on kahden naisen yksityinen yritys. Vuonna 2017 avatussa Pikkulaivan myymälässä tapaa tavallisesti Sanni Hartokarin. Viherlaaksossa on palveltu asiakkaita Joana Turpeisen johdolla vuodesta 2015. Lemmikkitaivas on yrityksenä toiminut vuodesta 2013, ensin kauppakeskus Lippulaivassa.

– Meille on pienenä yrityksenä se iso etu, että pystymme hankkimaan tuotteita vapaasti nopeastikin monelta tukkurilta ja maahantuojalta. Kilpailemme laadulla ja palvelulla ja iloksemme olemme saaneet huomata, että entistä hintatietoisemmat asiakkaat ymmärtävät, mistä hinta koostuu ja osaavat arvostaa asiantuntevaa pienyrittäjyyttä, toteaa Joana.

Herkkuja läheltä

Lemmikkitaivaasta löytyy myös valikoima kotimaisia ja lähellä tuotettuja ruokaherkkuja. Esimerkiksi kotimaisista tuotteista Joana mainitsee Snellmanin lihoista valmistetut Mush-ruokapakasteet sekä Dagsmark-kuivamuonat.

– Uutena laadukkaana kuivamuonamerkkinä mainittakoon Englannissa valmistettu Essential. Kyseinen merkki on tuotevalikoiman uusin tulokas ja kummassakin myymälässä on ruokasarjan kaikki tuotteet sekä monipuolinen valikoima laadukkaita herkkuja moneen makuun.

Joana muistuttaa, että terveellisyys ja laatu on keskeistä myös kissojen ruuissa.

– Epäterveellisiä ovat varsinkin viljoista tehdyt kuivamuonat. Kissa on lihansyöjä, joten sen oikea ravinto on viljatonta. Jokainen lemmikki tarvitsee oikeanlaista ravintoa oikean määrän. Ylisyöttäminen on monesti ongelma. Vähän karrikoiden sanomme, että rakastamme ruualla eläimet kuoliaiksi.

Lemmikki on pitkäaikainen ystävä

Lemmikin hankintaa harkittaessa pitää muistaa, että lemmikki on pitkäaikainen harrastus ja eläimen hoito ja huolenpito vaatii työtä. Koirat voivat rodusta riippuen elää yli 15 vuotta, kissat vieläkin pidempään. Yli kymmenvuotias kanikaan ei ole harvinaisuus.

– Me haluamme jokaiselle lemmikille hyvän kodin. Valtaosa meiltä myytävistä kaneista ja jyrsijöistä tulee meille tutuilta kasvattajilta ja jokainen eläin saa mukaansa kirjalliset hoito-ohjeet. Kaikkien eläimen ostoa harkitsevien asiakkaiden kanssa käydään myös suullisesti läpi tärkeimmät eläimen hoitoon liittyvät asiat.

Hyvän ruuan ja kodin lisäksi lemmikitkin tarvitsevat virikkeitä.

– Koirille on tarjolla erilaisia älypelejä, herkkupiiloja ja puuhaleluja. Jyrsijöiden virikkeiden lisäämiseksi käynnistelemme juuri yhteistyötä kotimaisen naispuuseppäyrittäjän kanssa. Muutenkin kaivamme koko ajan esiin erilaisia yhteistyökuvioita alan kehittämiseksi. Otamme mielellämme hyllyyn kotimaisten pientuottajien lemmikkieläintuotteita.

Yhteystiedot

Lemmikkitaivas
Kuusiniementie 2
02710 Espoo
Puh. 09 594 749
Avoinna ma–pe 10–19, la 10–15

Kauppakeskus Pikkulaiva
02320 Espoo
Puh. 09 802 5559
Avoinna ma–pe 10–20, la 10–18
www.lemmikkitaivas.fi